Minikesäloma

Parin viime päivän aikana on mielessä selvästi ollut vain ruoka, ainakin, mikäli kameran sisällöstä voi päätellä jotain.

Hyvin (ja hyvää) tässä on tullut syötyäkin, tänään ravintolapäivänä kiersimme pari paikkaa ja eilen tuli piipahdettua Da Maxissa hampurilaisella viimeisen tentin kunniaksi. Tänään on tullut syötyä vadelmaraakakakkua, tuorejuustobrownieta ja uskomattoman herkullista kotitekoista jäätelöä, joita himottaisi joskus kokeilla tehdä itsekin!Menot eivät kuitenkaan ole vielä ohi, sillä euroviisukisakatsomo kutsuu illalla. Polkupyörä on ollut ahkerassa kulutuksessa, sillä sää on ollut aivan liian upea autoiluun. Onhan tässä ehtinyt hommata olkapäihin kunnon rusketusrajatkin…

Kesä tuli, ihanaa! Nautitaan nyt, kun voidaan, sillä huomenna on edessä lähtö Kuusamoon opiskelun merkeissä!

Lisämuutoksia

Hahaa, se toimii!

Ai mikä?

No, blogin uusi osoite tietenkin!

Älkää huoliko – kaikki toimii, kuten ennenkin. Ainoa ero on, että nykyisin blogin löytää osoitteesta

vapautus.com!

Lukemisen pitäisi onnistua kuten aikaisemminkin, mutta tämä tarkoittaa myös, että sähköpostiosoitteeni on nykyisin

miia ät vapautus piste com (spämmin vähentämiseksi..)

Eipä muuta! :) Jos on ongelmia niin laittakaa viestiä, kommenttilootaan tai sähköpostiin, niin yritän korjailla!

Kuinka jumppatauko selätetään

Taas se lipsahti tähän. Vappu, flunssa, Kouvola, sitten – no, laiskuus.

Liikuntatauon jälkeen tuntuu vaikealta kiskaista kamppeet niskaan ja lähteä hikoilemaan, kun vaihtoehtona on maata sohvalla ja syödä karkkia. Kukapa ei joskus tuntisi suklaalevyn viekoittelevaa kutsua! Joskus rutiini on hukassa ja selityksiä riittää. Joko miellyttäviä jumppia ei mene, on liian kiire tai ohjelmassa on vaan huonoa musaa. (Uusin BodyCombat tursuaa korvista, myönnetään.)

Joskus mietin, miksi käyn ryhmäliikunnassa, kun ulkona on ilmaista reittiä vaikka millä mitalla. Ohjattu jumppa on kuitenkin selkeä paketti: 55 minuutin hikifestari, jonka aikana ei heitetä hanskoja tiskiin. Toki myös kevyempiä variantteja löytyy, mutta tärkeintä on helppous. Ei tarvitse itse nähdä vaivaa mielenkiinnon hakemiseen, ja musiikit valitaan puolestasi. Jumpassa oikeanlainen ohjaaja osaa kannustaa ja neuvoa, ja kun on tottunut johonkuhun tiettyyn vetäjään, tuntuu “väärän” ohjaajan tunnille eksyessä, ettei treenistä saa oikein mitään irti.

Itsekseen jolkotellessa on aivan liian helppoa oikaista vähän reittiä ja lopettaa, kun ei tunnu ihan niin kivalta.  Omatoimisilla lenkeillä tsempparina toimii sykemittari, mutta senkin antama palaute on hieman vajavaista: ei se osaa sanoa, onko askellus kunnossa vai ei, kun taas ammattitaitoiselta jumppaohjaajalta voi pyytää vinkkejä ja neuvoja. Eivät laitteet ihan turhia ole, sillä sykemittarin avulla on helppoa erottaa, johtuuko luovuttamishalu liian kovasta tahdista vai silkasta mukavuudenhalusta. (Kilpailuviettisille kovakuntoinen lenkkiseura on myös takuuvarma kannustus!)

Ohjatuissa jumpissa on silti aivan oma fiiliksensä, joka tuppaa unohtumaan, kun löysäilyvaihde jumiutuu päälle. Ei sen voittamiseksi ole mitään maagista reseptiä, vaikka otsikossa sellaista saatoin sellaista vähän lupaillakin. Ainoa keino on mennä ja tehdä. Kun sohva kuitenkin houkuttaa enemmän kuin liikunta, on pari niksiä, jotka olen todennut toimiviksi:

- Kasaa salitarvikkeet valmiiksi laukkuun ja pue salivaatteet jo päällesi. Kliseinen, mutta toimii, se estää loistavasti “no emmä nyt löytäny mun lempparijuomapulloa” –jänistykset.
- Kuuntele musiikkia, jota kuuntelisit salillakin. Esimerkiksi epävirallisia Les Mills-jumppa-tracklistejä löytyy Youtubesta ja Spotifysta.
- Juo pari lasillista vettä (huom. hyvissä ajoin ennen jumppaa…)
- Tee muutama testiliike: pari kiertopotkua, hauiskääntöä, punnerrusta tai askelkyykkyä. Veri kiertää taas, eikä olo ole niin toivottoman lahna.
- Viimeistään jakso Juttaa ja puolen vuoden superdieettejä motivoi kummasti. (Toimii myös ruuan kanssa!)

Lupaus: tänään vedän kamppeet niskaan ja lähden etsimään sitä hyvää oloa ja täydellistä flow’ta, joka voi iskeä vain tappelujumpassa, mielikuvitusvihollisia mätkiessä. Vaikka jumppa matkoineen on pois tenttiin kertaamiseen käytettävästä ajasta, maksaa kropastaan huolehtiminen aina itsensä takaisin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun WebOodissa pojottaa hylsy, mutta ainakin pakarat ovat vähän rautaisemmat…

Vastavärjätyt

Ja hui, kuinka paljon ne on kasvaneet!

Eikä näistäkään kuvista uskoisi, että laitoin noita oikeasti tunnin ponnarien, pinnien ja hiuspuuterin avulla (jonka senkin lisäsin vasta, kun kampaus oli jo valmis. Kannattiko? No ei.)

Olen näiden hiusjuttujen kanssa ihan käsi, ei meinaan edes perusletti luonnistu, saati sitten ranskanletit tai joku muu vähän hienompi. Vaikka olisihan se kivaa osata laittaa jotain muuta kuin poninhäntä, kun hiukset eivät ole parhaimmillaan…

Yrityksestä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Kolmiodraama

Olen pienoisen hiuskriisin vallassa.

Punainen tukka on ollut osa minua jo pitkään, mutta alan vähitellen kyllästyä jatkuvaan värjäämiseen. Olenkin viime viikkoina syyllistynyt sen laiminlyöntiin, josta kielii tuo maantienharmaa kaistale hiusten tyvessä. (Tilanteen korjaamiseksi on otettu askeleita, joten tervetuloa suoraväri, totutulla 3 tunnin vaikutusajalla. Ei siis täysin toivotonta.)

Tilanne saikin minut miettimään hiusasioita laajemmassa skaalassa. Lukioiässä mustat hiukset olivat se juttu, mutta Oulu ja punainen väri klikkasivat mielessäni jouluna 2009, jonka jälkeen kivikkoinen taival oli päällystetty epätoivon hetkillä. Oikeiden väriaineiden ja värjäystekniikan löytämisessä vierähtikin tovi, sillä alusta asti tavoitteena oli kirkkaanpunainen kuontalo, jonka saavuttaminen sinimustan jälkeen oli vähintäänkin tuskallinen operaatio. Vaalennukset aluksi tappoivat latvat, eivätkä edes tepsineet kerrostuneeseen mustaan mitenkään, vaan siitä eroon pääseminen vaati pitkän kasvatusurakan.

Nyt, kun oikea väri on saavutettu, halajaa mieli jotain muuta. Ärsyttävää! Jossain vaiheessa vannoin itselleni, etten ikinä palaisi takaisin “tylsiin” väreihin, muodista huolimatta. Viime aikoina olen kuitenkin eksynyt selailemaan nettiä ja huomannut ihastelevani ruskeita ja blondeja hiuksia ihan tosissani. (Toisaalta olen myös havainnut kuuntelevani Justin Timberlakea. Ehkä nämä mielenhäiriöt liittyvät toisiinsa.)

Olen ilmeisesti vain niin tottunut punaiseen, ettei aiemmin viitseliäisyyttä antanut viehätys jaksa toisinaan kantaa arjen karikoissa. En voi myöskään väittää, etteikö Pufin onnistunut muodonmuutos olisi kiihdyttänyt hinkuani…Toisaalta haluaisin luovuttaa myös kasvatusprojektin kanssa. Hiukset ovat kyllä pidentyneet, mutta tuntuvat yhä olevan varsin ohuet ja elottomat. Osasyynä tähän on varmasti ahkera värjäily, mutta toisaalta olen pohtinut sitäkin vaihtoehtoa, että hiukseni nyt eivät vaan luonnostaan ole kovin paksut ja tuuheat. (Toisinaan kiroan sukujuuriani.) Lasimaiset ja hennot suortuvat eivät ole parhaimmillaan kovin pitkinä – ja hiustenpidennykset ne vasta rahaa ja aikaa vaatisivatkin. Suoristusrauta onkin ollut pannassa jo jonkin aikaa, sillä suoja-aineista huolimatta sillä oli ikävä tapa käräyttää latvat täyteen kaksihaaraisia, mutta värjäyskierteestä ei kirkkaanpunaisen kanssa pääse eroon.

Silti, kaikesta epäilystä ja pallottelusta huolimatta hiushuolet unohtuvat aina, kun päässä on vastavärjätyt kutrit ja kampaajakäynnin jälkeen tajuaa, kuinka paljon hiukset ovatkaan taas venähtäneet. Aidan toinen puoli ei enää huuda kutsuvasti, kun pääsee kokeilemaan uusia kampauksia ja ihastelemaan punaisen säihkettä kevätauringossa. On myös totta, että ajanjaksosta lyhyen poikatukan kanssa on jo vaikka kuinka kauan, joten sen ongelmat ovat jo unohtuneet. Sitä ei saa kiinni, kun ei ole jaksanut lotrata shampoon kanssa aamutuimaan tai kun huono hiuspäivä iskee, rajoittuvat kampausvaihtoehdot pipoon. Ja se laittamisen määrä… Huh!

Joten, rypyt rakkaudessa kuuluvat selvästi jokaiseen suhteeseen, myös siihen, jonka ihminen muodostaa hiustensa kanssa... Siitä on tosin helpompaa luopua, sillä blondauksen yhteydessä karkoitettu väri harvemmin vaatii sohvaa mukaansa.

Epävarmuuden kalvaessa myös tumblrin selailu auttaa välillä iskeviin epäilyksen tunteisiin. Vau, mitä hiuksia!

 

tumblr - bright red hair